enfi

tanaan_kuva_play

 

 

Pohjaset- konserni tänään

 

Pohjaset –konserni on kuljetus- ja  logistiikka-alalle keskittynyt neljän yhtiön muodostama kokonaisuus, jonka palvelut kattavat erilaiset kuljetuspalvelut, räätälöidyt tehdas- ja varastointipalvelut, sekä kierrätys ja biopolttoaineiden murskauksen/ haketuksen kannon nostoista lähtien. Konsernimme liiketoiminnat on jaettu neljään tulosyksikköön ja juridinen rakenteemme on näin häivytetty taustalle. Tämä organisaatiojako nähdään yrityksessämme vahvuutena, sillä sen avulla säilytämme ketteryytemme päätöksien teossa pienempien osa-/ vastuualuiden vuoksi.
Yrityksellämme on ollut käytössä oma laatu- ja ympäristöjärjestelmä (ISO 9002 ja ISO 14001) vuodesta 1998 lähtien. Turvallisuusosio OHSAS 18001 liitettiin mukaan 2007.

 

 

 

 

Toiminta- ajatus

 

Toteutamme kokonaislogistisia palveluita Suomessa ja naapurimaissa sovitulla tavalla vastuullisesti ja tasapuolisesti kaikki sidosryhmät ja ympäristö huomioiden oppien parantamaan palveluamme jatkuvasti.

 

 

Arvot

 

Kohtelemme henkilöstöämme ja asiakkaitamme tasa- arvoisesti ja kunnioitamme kaikkien omia mielipiteitä. Kannustamme henkilöstöämme lisäkoulutukseen, panostamme fyysiseen sekä henkiseen hyvinvointiin ja tuemme niiden toteutumista kaikin mahdollisin keinoin.

Asiakkaiden erikoistoiveet otetaan huomioon ja niiden toteuttamista pidetään mielekkäänä yhtiössämme, samoin kuin innovatiivisuutta yleensäkin. Pidämme mitä lupaamme.

Yrityksen on toimittava kannattavasti, että eri sidosryhmien odotukset pystytään tyydyttämään. Me pidämme mitä lupaamme.

 

 

We keep what we promise = pidämme mitä lupaamme

 

- Tehdään hyvin

- Tehdään kerralla loppuun

- Jos lupaamme, teemme!

- Jos emme pysty tekemään, emme lupaa!

 

luotettavakumppani     Skal2013_RGB_teksti1     infra

KONSERNIN UUTISET

6.06.2017 klo 12:08

Jyväskylän kuljetusmessuilla

  Jyväskylän kuljetusmessuilla   Kuvassa Pohjaset Oy: n HCT yhdistelmä…

15.02.2017 klo 12:50

Laivajärven Energiapuuterminaali

Katso uusi toimintaohje tästä: Toimintaohje_laivajärvi_03022017

27.04.2015 klo 10:12

Logistiikka-Kuljetus 2015 – messut 11.-13.6. Helsingissä

Olemme mukana LIPE:n osastolla 7h20, Tervetuloa juttelemaan!!     www.logexpo.fi

Suunnittelu & toteutus