enfi

 

 

Pohjaset Tehdas- ja Logistiikkapalvelut tarjoaa kustannustehokasta ja kokonaisvaltaista varastohotellipalvelua. Palvelumme kattaa konttien noudot satamista, tuotteiden varastoinnin/ terminaalipalvelut ja huolehdimme tuotteiden jakelusta asiakkaalle varmasti ja oikea-aikaisesti. Pystymme tarjoamaan räätälöidyt ovelta ovelle -kuljetukset luotettavasti ja oikea aikaisesti, sekä tullauksen yhteistyökumppaniemme kanssa. Kuljetuspalveluista meillä on vuosikymmenien kokemus, niin pienemmistä kuljetuksista aina suurempien kokonaisuuksien hoitamiseen.

 

Varastossamme on runsaasti kuivaa, lämmintä varastotilaa niin välivarastointiin, kuin pidempiaikaiseenkin säilytykseen. Käytösämme on sähköinen varastonhallintajärjestelmä, jonka avulla asiakkaamme voivat tarkastella varaston tilannetta reaaliajassa omilta päätteiltään. Meille on hyvät kulkuyhteydet. Sijaintimme on risteyskohdassa, ajatellen Pohjoisen kalotin aluetta. Meriliikenteen suhteen sijaintimme on Ajoksen ja Röyttän satamatien keskellä. Sijaintimme antaakin näin mahdollisuuden palvella asiakkaitamme sekä Suomessa, että Ruotsissa joustavasti ja nopeasti.

 

Yrityksellämme on ollut käytössä oma laatu- ja ympäristöjärjestelmä (ISO 9002 ja ISO 14001) vuodesta 1998 lähtien. Turvallisuusosio OHSAS 18001 liitettiin mukaan 2007.

 

Pohjaset Logistiikkapalvelut yhteystiedot

 

Maantiekuljetukset:


 
Tulosyksikön Päällikkö
Petri Pohjanen
+35840 550 7002

 

Ajojärjestely
ajojarjestely@pohjaset.com
Pentti Iisakka

+35840 734 2450

 

Kunnossapito ja tuotekehitys
Risto Pohjanen
+35840 069 2116


risto_pohjanenPetri_pohjaneniisakki_pentti

 

Terminaalipalvelut:


 
Niina Pohjanen
+35840 718 7155
sähköposti:
etunimi.sukunimi@pohjaset.com

niina_pohjanen

 

Pohjaset Oy


Valiontie 8
94450 Keminmaa
+35820 747 9000 Toimisto

 

 

 

lpkhavainne_300lpkauto1 lpkpuu_300 lpklastaus_300  lastilpk15pohtalo3pohtalo2pohtalo3-1jate2-1jate3-1hakelaiva2hakelaiva1pohubi1460lastilpk18

 

KONSERNIN UUTISET

6.06.2017 klo 12:08

Jyväskylän kuljetusmessuilla

  Jyväskylän kuljetusmessuilla   Kuvassa Pohjaset Oy: n HCT yhdistelmä…

15.02.2017 klo 12:50

Laivajärven Energiapuuterminaali

Katso uusi toimintaohje tästä: Toimintaohje_laivajärvi_03022017

27.04.2015 klo 10:12

Logistiikka-Kuljetus 2015 – messut 11.-13.6. Helsingissä

Olemme mukana LIPE:n osastolla 7h20, Tervetuloa juttelemaan!!     www.logexpo.fi

Suunnittelu & toteutus