Kierrätyksestä kokemusta hankkinut Pohjaset Oy rakentaa omaa ekoasemaa Tornion Kromilaaksoon

DJI_0084

Kierrätystoiminnassa vuosia mukana ollut Pohjaset Oy odottaa paljon omalta Tornion Ekoasemaltaan. Merilappilainen yhtiö aloitti paikan rakentamisen kaksi vuotta sitten Pirkkiöön Kromilaakson yritysalueelle. Ensimmäinen vaihe tuli käyttöön viime vuonna. Toinen vaihe valmistuu syksyn aikana.
Ekoaseman maarakennustyöt on tehty mahdollisemman pitkälle kierrätysraaka-aineita kuten voimalaitoksen lento- ja pohjatuhkaa sekä purettujen kerrostalojen rakenteista tehtyä betonimurskaa hyödyntämällä. Rakennustyöt keskittyvät kentän rakentamiseen.

– Joudumme rakentamaan kenttää vaiheittain, koska saamme vuosittain Tornion Voimalta rajatun määrän tuhkaa ja rakentaminen maksaa paljon. Ensimmäinen vaihe oli vähän isompi kuin toinen, koska voimalaitoksella oli tuhkaa varastossa. Tarvittava betonimurska tehtiin Tornion kaupungin Kivirannan vanhoista kerrostaloista. Niitä taitaa olla kolme tuossa penkassa, myyntijohtaja Raimo Pohjanen sanoo.

Asfalttia täytyy olla

Kustannuksia aiheutuu etenkin asfaltin tekemisestä. Asfalttikenttää valmistui alueelle viime vuonna 8 000 neliötä ja tänä vuonna valmistuu kaikkiaan 7 000 neliötä.

– Asfalttikenttää on ennen talven tuloa yhteensä 15 000 neliötä. Toimintamme kannalta asfalttikenttä on elintärkeä puhtaanapidon vuoksi, Pohjanen kertoo. Ekoasemalla on toimintaa ja rakentamista varten omat ympäristöluvat.

Vuonna 2022 valmista

Ekoaseman kolmas rakennusvaihe alkaa lumien sulettua ensi vuoden keväällä. Suunnitelmien mukaan kokonaan paikka on valmis reilun kahden vuoden päästä.

– Koko ajan haemme uusia näkökulmia kehitykseen ja kyselemme asiakkaiden tarpeita, Pohjaset Oy:n kehitysjohtajaksi alkuvuonna palkattu Kari Poikela toteaa.

Kaupungin vuokratontin suuruus on 3,5 hehtaaria. Vieressä sijaitsee Tornion Voiman varavoimalaitos. Suuri osa ekoasemalla tuotetusta hakkeesta päätyy voimayhtiön varsinaiselle voimalaitokselle Röyttään. Tornion Voiman lisäksi muutkin Pohjois-Suomen suurimmat voimalaitokset Rovaniemellä, Kemissä ja Oulussa sekä Pohjois-Ruotsin voimalaitokset ovat Pohjaset Oy:n haketuotannon asiakkaita.

Melkein kaikki talteen

Tornion Ekoasema ottaa yrityksiltä, yksityisiltä asiakkailta ja kaupungilta vastaan puu-, puutarha-, betonijätettä sekä metallia. Vastaanotettavat puujätteet ovat risuja, oksia, kantoja, maalattua ja käsiteltyä puuta sekä puhdasta puuta. Pääasiassa ekoasemalle tulee kierrätettäväksi puuta eri muodoissaan, minkä jälkeen puut haketetaan asemalla ja myydään eteenpäin.

– Melkein kaikki vastaanotettu jäte hyödynnetään kierrätysraaka-aineena edelleen. Hyödyntämisprosentti lienee lähellä 99 prosenttia, Poikela toteaa.

Ekoasema myy asiakkaille pihatuotteita kuten kuori-, hake- ja turvahaketta sekä komposti- ja puutarhamultaa. Asiakaspalautteen perusteella se kehittää valikoimaa tarpeen mukaan.

– Asiakkaat ovat vastaanottaneet ekoaseman erittäin hyvin. Ylitämme tämän vuoden tavoitteet, Poikela sanoo.

Ekoasema työllistää keskimäärin kaksi Pohjaset Oy:n työntekijää. Lisäksi paikan toimintaan liittyvä kuljetustoiminta ja puun haketus työllistävät muitakin yhtiön työntekijöitä.

Kehitystyö jatkuu

Pohjaset aikoo kehittää ja kasvattaa ekoaseman toimintaa edelleen tulevina vuosina sekä syventää yhteistyötä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

– Pääasiassa asiakkaamme ovat yrityksiä. Saamme niistä pääasiallisesti volyymimme ja niihin satsaamme, Pohjanen sanoo. Poikela huomauttaa, että Ekoaseman sijainti on asiakkaiden kannalta otollinen Outokummun terästehtaan ja Tornion keskustan välissä, Ruotsin rajan läheisyydessä sekä Kromilaakson ja Torpin yrityksien lähellä.

Paljon valistustyötä

Ekoaseman pyörittämiseen liittyy myös paljon valistustyötä.

– Olemme viikoittain yhteyksissä kuljetusyrittäjien ja jätteen haltijoiden suuntaan muun muassa jätteensiirtoasiakirjojen täytön ja syntypaikkalajittelun tärkeyden ja järkevyyden näkökulmista.

– Muita palauttajia opetamme lajittelemaan kierrätysjakeet Ekoasemalla oikein. Haluamme luottaa palauttajien haluun toimia oikein ympäristön näkökulmasta, emmekä vartioi koko ajan vaan opastamme ja tukenamme on moderni kamerajärjestelmä.

Tornion Ekoasema myös ohjaa jätejakeiden palauttajia ja kuluttajia Perämeren jätehuollon Torniossa sijaitsevan Jätekeskus Jäkälän suuntaan. Perämeren Jätehuollon omistavat Kemi, Tornio, Keminmaa, Tervola ja Ylitornion yhdessä. Jäkälä pystyy ottaman vastaan laajemman valikoiman jakeita kuin Tornion Ekoasema ja siellä on myös jätteiden loppusijoituspaikka.