Historia

Martti Pohjanen (isä) aloitti 50-luvulla, puun ajot traktorilla paikalliselle sahalle. Myöhemmin hän harjoitti taksiautoilua aina 70-luvulle asti. Maanrakennusurakoinnin Martti aloitti 60-luvulla, jota jatkui aina 90-luvulle asti.

Yrityksen alkuperäinen nimi perustettaessa vuonna 1983 oli Maanrakennus Pohjaset Ky ja siinä oli omistajana myös veljeksistä vanhin Kari. Risto ja Raimo tulivat mukaan yhtiöön omistajiksi vuonna 1992 ja nuorin veljeksistä Janne 2003. Aluksi yritys toimi täysipainoisesti maansiirtoliikkeenä aina vuoteen 1994 asti, jolloin yhtiön toimiala laajeni ja mukaan tulivat muiden muassa maanrakennusurakointi, kaatopaikkojen kunnossapito, metsän viljelyauraukset, maa-ainesten myynti ja toimitukset sekä koneiden tuntivuokraukset.

Suurimpia maanrakennusurakoita yhtiö teki seuraavasti:

  • Tornion kaupungin katujen ja viemäreiden uusintaa 1983–1988.
  • Elijärvi–Outokumpu–Tornio -rautatieosuus 1985, työyhtymänä maansiirtoliike P. Alamäen kanssa.
  • Autotalojen maatyöt kokonaisurakkana vuosina 1986–1989 (Kemin Auto ja Kumi, Auto Laser, Tojo-Auto, Konela).
  • Ajoksen vapaasataman maahantuontikeskuksen maatyöt, suurin yksittäinen urakka 1988–1989.
  • Kiviranta–Vojakkala -kevyenliikenteen väylä 1990.
  • Muita maanrakennusurakoita Tielaitokselle yhteistyössä maansiirtoliike P.Alamäen kanssa (Pajusaari PT, Keminmaan liikennejärjestelyt, Sieppijärvi, Ketomella, Rovaniemen ohitustien multien seulonnat).

Kuljetusalalle yritys siirtyi hiljalleen vuodesta 1992 laman koetellessa voimakkaasti maansiirtoalaa. Tällöin maansiirtokalustoa myytiin ulkomaille. Yritys solmi ensimmäisen ajosopimuksen Veitsiluoto Oy:n kanssa ja hankki ajoa varten ensimmäisen hakeyhdistelmän, jolla pystyttiin ajamaan sekä irto- ja kappaletavaraa.

Vuonna 1996 yritys perusti yhdessä Väinö Ravaskan kanssa Osakeyhtiön PR-Trukit Oy:n, joka aloitti sahatavaran käsittelyn neljällä haarukkatrukilla Enso Timber Oy:n Veitsiluodon sahalla. Yritys perustettiin Enso Timberin Veitsiluodon sahan ulkoistaessa omat trukkipalvelunsa yksityisille ja näin PR- Trukit Oy:stä tuli Pohjaset Oy:n ensimmäinen tytäryhtiö. PR-Trukit vastaa Veitsiluodon sahan kaikesta trukkityöstä, lähetyksistä, varastoinnista ja varastokirjanpidosta. Yrityksen toimi- ja huoltotilat on vuokrattu Veitsiluodon tehdasalueelta. Vuonna 2012 Väinö Ravaska jäi ansaitulle eläkkeelle ja yhtiön nimi muuttui sen myötä Pohjaset Tehdaspalvelut Oy:ksi.

Vuonna 2001 yritys muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi ja näin yrityksen nimeksi tuli 1.9.2001 alkaen Pohjaset Oy. Vuonna 2002 yhtiö osti Kemin Karjalahdesta entisen Polar Liftin hallin toimitilat ja muutti Tornion Arpelasta Kemiin osoitteeseen Huoltajankatu 4. Vuosi 2002 oli myös siltä osin merkittävä, että Pohjaset Oy perusti toisen tytäryhtiön eli Suomen Hyötymurskaus Oy:n jatkamaan biopolttoaineiden murskaustyötä, jonka parissa Pohjaset ja PR-Trukit Oy aloittivat vuodesta 1998 lähtien. Vuonna 2002 perustettiin myös tytäryhtiö Kemin Raskashuolto Oy vastaamaan niin omasta kalustosta kuin myymällä palveluita myös ulkopuolisille. Kemin Raskashuolto sulautettiin emoyhtiöön vuonna 2008.

Noin kymmenen Kemissä vietetyn vuoden jälkeen vuonna 2011 yhtiö hankki itselleen Arinalta Keminmaasta Valiontie 8:sta vanhan Prisma-kiinteistön n. 7 ha tontteineen ja perusti 11.1.2011 jo kolmannen tytäryhtiönsä Logistiikkapalvelut Kalotti Ykkönen Oy:n palvelemaan maahantuojia ja teollisuusyrityksiä. Lisäksi tällä haluttiin vastata mahdollisuuteen tarjota yhä laajempia logistiikan kokonaisratkaisuja, sisältäen myös varastointi-, terminaali- ja ovelta ovelle -palvelut. Yhtiön perustamisen yhteydessä yhtiöön tulivat pienosakkaiksi myös Timo Hiukka, jolla oli vuosikymmenien kokemus huolinta- ja logistiikka-alalta, ja Jan Andersin, jonka vahvuutena on tietotekniikka taloushallinto osaamisineen.

Vuoden 2013 aikana konsernirakenteemme kuitenkin selkeytettiin siten, että Pohjaset Oy omistaa nykyään jokaisen tytäryhtiön 100 %:sti. Myös toimintojen tehostamisen vuoksi Kemin karjalahdella ollut halli toimistotiloineen myytiin Kemin Autohuollolle ja näin Keminmaasta Valiontie 8:sta tuli yrityksen päätoimipiste. Sivutoimipisteet yrityksellä on Veitsiluodon tehtailla Kemissä ja Tornion Arpelassa.