Pohjaset Oy on valittu Junnikkalan Ouluun valmistuvan uuden sukupolven sahan pitkäaikaiseksi logistiikkakumppaniksi

IMG_1718 kirkkaampi (15)

Pohjaset Oy on valittu Junnikkalan Ouluun valmistuvan uuden sukupolven sahan pitkäaikaiseksi logistiikkakumppaniksi

 

Junnikkala järjesti vuoden 2022 lopulla tarjouskilpailun Oulun Laanilaan rakenteilla olevan uuden sahalaitoksen logistiikkatoiminnoista, kilpailutus piti sisällään sekä sisäiset että ulkoiset logistiikkatoiminnot. Tukkien lajittelun, sahan syötön ja hakkeiden ajon kumppaniksi on valittu Pohjaset Oy.  Tuotanto Oulussa käynnistetään vuoden 2023 lopulla.

– Halusimme kumppaniksi yhtiön, jolla on osaamista ja kokemusta tukkikentän hoidosta sekä omaa riittävästi volyymiä hakkeiden kuljetuksiin Pohjois-Suomen alueella. Tämän lisäksi Pohjasetin halu kehittää toimintaansa sekä heidän tarjoama kustannuskilpailukykynsä olivat osaltaan merkittävässä roolissa lopullisen valinnan tehdessämme. Kommentoi kumppanivalintaa Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala

 

Junnikkalan Oulun Laanilaan valmistuva tuotantolaitos tulee olemaan yksi Suomen moderneimmista sahoista, jossa Pohjaset Oy:n rooli pitkäaikaisena logistiikkakumppaninamme on tärkeässä osassa kokonaisuutta. Oulun sahan aloittaessa toimintansa logistiikan roolina on osaltaan varmistaa raaka-aineiden ja hakekuljetusten sujuvat, varmat sekä oikea-aikaiset toimitukset.

– Turvallisuus, vastuullisuus, jatkuva toiminnan parantaminen sekä vahva tahto onnistua kuvaavat osuvasti molempien yhtiöiden toimintaa. Tärkeitä kulmakiviä, joille yhteistyömme on hyvä perustaa. Toteaa Kalle Junnikkala

 

Junnikkala Oy:n kilpailutusprosessin tuloksena tunnistettiin ja yhdessä hiottiin kohdilleen kumppanuuden kulmakivet, joiden varaan jatkuva toiminnan yhteiskehittäminen on tulevaisuudessa hyvä rakentaa.

– Haastavista ajoista huolimatta tulevaisuutemme näyttää lupaavalta, kiitos Junnikkala Oy:n kumppaniksi valintamme. Ei voi kuin hattua nostaa tälle merkittävälle Ouluun nousevalle sahakokonaisuuden tulevaisuusinvestoinnille. Tämä urakointikokonaisuus vahvistaa entisestään toimintaamme Oulun seudulla ja laajemmin Pohjois-Suomessa kestävän kasvun strategiamme mukaisesti. Kiitos saman arvopohjan jakavalle asiakkaallemme luottamuksesta jo tässä vaiheessa! Kommentoi kumppanuuden aloittamista Pohjaset Oy:n toimitusjohtaja Janne Pohjanen

 

Lisätietoja antavat:

Junnikkala Oy

Kalle Junnikkala, toimitusjohtaja

[email protected]

+358500514884

Pohjaset Oy 

Janne Pohjanen, toimitusjohtaja

[email protected]

+358405728866